KirjauduKatsoin aamulla ulos ikkunasta. Oli satanut uutta lunta, joka oli jäänyt paksuksi kerrokseksi kotipuistoni puiden oksille.
Talvinen Keskuspuisto 18.2.2013.
Hiihtolomani ensimmäisenä vapaapäivänä olin suunnitellut vaihtavani kotona pari rikkinäistä kattovalaisinta. Homma, jollaisessa kestää aina kauemmin kuin luulisi. Päätin kuitenkin aloittaa ensin ikävämmistä velvollisuuksista. Sain vanhat valaisimet irti katosta ja menin taas ikkunaan. Tuuli oli alkanut pudotella lunta alas. Tulin levottomaksi. Jos jatkaisin valaisimien parissa, menettäisin todennäköisesti hyvän kuvausmahdollisuuden. Jos menisin kuvaamaan, viikkoja rästissä ollut homma siirtyisi taas ainakin viikolla. ”En ole kauaa”, sanoin itselleni. ”Otan nopeasti pikkukamerani, käyn ottamassa muutaman kuvan ja tulen heti takaisin.” Tulinkin melko nopeasti – hakemaan vielä isompaa kameraani. Yritin kokeilla monenlaisia näkymiä: tiiviitä rajauksia pienellä syväterävyydellä, panoraamoja, kuvia ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Monenlaiset sommitelmat tuntuivat onnistuvan. Onneksi lähdin, sillä puisto oli kuvauksellisimmillaan heti alussa. Lumi puiden oksilla väheni koko ajan. Keskuspuisto piti minut otteessaan puolitoista tuntia, kunnes nälkä ajoi sisään. Syötyäni lähdin vielä kuvaamaan Raumantien varressa olevaa peltoaukiota sekä Toukarin lintutornista avautuvaa näkymää. Näissä paikoissa todellisuus ei kuitenkaan vastannut etukäteismielikuvaa. Ei kannattanut lähteä merta edemmäs kalaan. Nuo toiset paikat jäävät odottamaan parempaa valoa tai toista vuodenaikaa. Valoista puheen ollen uudet valaisimetkin pääsivät illansuussa kattoon!
Keskuspuisto lintuperspektiivistä.
Luminen oksa ja talvinen aurinko.
I
Keskuspuiston kuuset.
Pyyhkäisypanoraama Keskuspuistosta.
Visa